Ensimmäiset äänet 2020‑lukua: Auringonliiton Välitilaan, kevääseen

Auringonliiton debyytti esittelee uuden sukupolven musiikintekijöiden yhteistyötä ja lopputuloksessa kuuluu vahva 2020-luvun soundi. Levyn tunnelma liikkuu aina menevästä Salaisuudesta hitaampiin kappaleisiin. Albumi on nyt saatavilla vinyyli-LP:nä, Deluxe CD:nä sekä digitaalisesti ja suoratoistopalveluissa. Julkkareita juhlittiin 24.8. Elmun baarissa Helsingissä.

Auringonliitto on vuonna 2017 perustettu keravalais-helsinkiläinen vaihtoehtopop-yhtye, jota luotsaa laulaja-kosketinsoittaja Paul Sainio. Suurimmillaan yli kymmenhenkisenä soittava yhtye yhdistää omaleimaiset sovitukset progeiseen soittoon, jota tehostaa leimallinen lauluäänten rohkea käyttö. Soundillisesti Auringonliitto sijoittuu vuosituhannen alun vaihtoehtorockin puolijärkäleiden, kuten Liekin ja Ultramariinin, jatkumoon. Yhtye edustaa ensimmäistä sukupolvea, joka on voinut viettää lapsuutensa ”nolkytluvun” soundin parissa.

Välitilaan, kevääseen on kuvaus mielen välitilasta ja keväästä. Mitään konkreettista ei tapahdu missään, eivätkä paikat ole todellisia. Se sijoittuu mielen sopukkaan, jonka tunnistaa, mutta jota ei osaa sijoittaa. Paikkaan, jossa puidaan ihastuksia ja eroja, omaa hyvin- ja pahoinvointia. Paikkaan, jonne voi tahtomattaan joutua, vaikka istuisi toisen vierellä. Kun tahtoisi saada yhteyden toiseen, muttei tiedä, kuinka se rakennetaan.

Tapahtumien kulku alkaa ennenkuulumattomasta kutsusta. Välitilassa kuulijaa kuljetetaan pitkin tajunnanvirtaa ikäviin iltoihin, kaipuuseen ja pelkotiloihin. Lopulta kevät kuitenkin koittaa, ja kaikki kirkastuu. ”Juhlien jälkeen vedestä nousee peilikirkas kommi” – vielä joku päivä kaikella on taas väliä.

Hallittu kaaos on Sainion lempimuotoja taiteen ilmenemiselle. Vaikka debyyttialbumi on kurinalaisesti sovitettu, on hetken taiallekin jätetty tilaa. ”Soita vaan jotain” annettiin ohjeeksi useamman äänityssession aikana. Näin syntyi kokonaisuus, jossa kaiken harkitun ympärille ja sekaan on ujutettu jotain alitajuista ja perimmäistä, oli kyse sitten taustalta kuuluvasta naurahduksesta, ”väärästä” nuotista tai soittajalta luppoajalla pyydetystä valmistelemattomasta soolosta. Tältä musiikki saakin kuulostaa, soitetulta.

Edellinen
Edellinen

Uusi nuoren musiikin festivaali Helsinkiin!